sunnuntai, 22. tammikuuta 2012

Viime vuoden kynsiä

Viime vuonna eksyin kynsiblogien maailmaan ja tajusin että kynsiä voisi itse koristella muutenkin kuin vain lakkaamalla. Opin myös sen että Ebaystä löytyy vaikka kuinka ja paljon kaikkea ihanaa kynsikrääsää ja aivan liian helposti. Lokakuussa lähti ensimmäinen Ebay tilaus, glitteriä ja muuta koristetta sai postipoika kantaa selkä vääränä kotiovelle.

Kynsilakkani ovat edelleen melkein kaikki niitä halvimpia marketti-lakkoja. Opia, Color Clubia ja China Glazea olen jo muutamia pulloja kerennyt tilaamaan maailmalta kokoelmani lisäksi.

Tässäpä olis sitten muutama kuva ensimmäisistä yrityksistäni, laatu ei vielä päätä huimaa.
Näissä kynsissä ei ole vielä mitään ihmeellisiä koristeluja. Lakkoina H&M:n Denim dreams ja päällä Rimmelin Disco ball -glitterlakkaa. kynsinauhoihin ja muuhun "ylimääräiseen" ei vielä ole kiinnitetty mitään huomiota :D
Näillä kynsillä on mun ehdoton suosikkilakka China Glazen Dorothy Who?. Aivan ihana sininen glitterlakka ja peitti 2 kerroksella.
Seuraavassa jo hiukan pientä koristusta. Lakkana Models Ownin Gray Day ja päällä Ebaysta tilattuja kynsitarroja.
Kynsillä Color Clubin Wicked Sweet ja kärjissä vinosti lakattuna Flormarin hopeista graffiti lakkaa (G11). En oikein tiedä tykkäänkö tuosta Wicked Sweetin tuoksusta, tuoksu oli melko voimakas ja säilyi kynsillä melko pitkään, väristä tykkään kyllä kovasti. Rhinestonet (mitä ne on suomeksi? Koristekivet?) Ebaystä.
Lakkana näissä on Goshin Amber ja koristeina fimo-kukkia ja -lehtiä sekä kukkien keskellä rhinestonet. Koristukset jälleen Ebaysta. Fimot ostin pötköinä enkä tajunnut että olisi ollut tarjolla myös paketteja joissa olisi ollut myös veitsi mukana. onneksi kätköistäni löytyi kirurginveitsi jolla siivuttaminen onnistuu ihan ok.
Nyt on jo kiinnitetty huomiota myös kynsinauhoihin. kynsillä H&M:n Envy Me ja kärjissä Flormarin kultainen graffiti G10. Koristuksina näissä joulukynsissä taas rhinestonet .
Joulupyhät vietin näissä kimalluskynsissä joista tykkäsin tosi paljon. Lakkana Flormarin U14, joka oli mielestäni peittävä jo 3 kerroksella. Muiden saman sarjan Flormareiden kanssa en ole saanut samanlaista tulosta aikaiseksi. Kärkiin töpöttelin Beautyuk:n Metallic Silveriä ja päälle hiukan söpöä H&M:n Konfetti Kisses -glitterlakkaa.

Kovasti täytyy vielä kiinnittää huomiota siisteyteen ja etenkin noiden kynsinauhojen sekä käsien kuntoon. Mulla on tosi ryppyiset sormet ja ne häiritsee itseäni kovin näissä kuvissa :D

tiistai, 17. tammikuuta 2012

hupsista...

Niin mullahan oli tällänen bloginalku täällä :) Aikaa on kulunut ja elämäntilanne hurjasti muuttunut. Itä-Suomen pikkukaupunki muuttui pääkaupungin hulinaan, opiskelut töihin vaateliikkeessä (minäkö muka muodin asiantuntijana :D:D ). Olen myös hurahtanut kynsiin ja kynsien koristeluun sekä kynsiblogeihin. Ja ripsienpidennyksiin :D

Ajattelin yrittää kirjoitella tänne nyt ahkerammin etenkin kynsistä ja kosmetiikkakokeiluista. Ehkäpä myös vaatekaupan epämuodikkaan myyjän arjesta ja yrityksestä opetella pukeutumaan sekä shoppailemaan vaatteita.

maanantai, 10. toukokuuta 2010

Ensinnä muutama tyhjentynyt puteli.

Ainahan täytyy humpuukia testata kun sitä ilmaiseksi käsiinsä saa. Nivean My Silhouette kuuluu kai kategoriaan selluliittigeelit ja tämän olisi kai pitänyt kaventaa kroppaa ahkerasti käytettynä. Enpä kyllä huomannut minkäänmoista muutosta tapahtuvan, vaikkakin iho tuntui hiukan siloittuvan pinnaltaan. Tuoksu tuotteessa oli kyllä ihanan raikas ja varmaan sen takia tuli käytettyäkin ahkerasti. Itse en kyllä tätä ostaisi, aikamoinen turhake mielestäni. My Silhouette eksyi kayttööni äidiltä, joka oli saanut sen kaupanpäällisenä.

Aussie, Aussie... suuri rakkauteni ensi pesusta alkaen. Vihdoin löytyi shampoo joka ei saa päänahkaani kutisemaan kuivana talvikautena ja kesyttää mahdottoman sotkupesän, jota myös hiuksiksi kutsutaan. Aussien tuoksu on myös aivan ihana, huomasin alkuun nuuskivani hiuksiani jatkuvasti :)

Marks & Spencerin coconut body polish oli myös mukava uusi tuttavuus. Tämä tuli joululahjaksi Briteistä. Samassa pakkauksessa oli mukana myös guava hand & body cream ja strawberry shower gel. Kookoksen tuoksusta tulee miulle aina mieleen kesä. Samoin kävi tämänkin tuotteen kanssa vaikka käytinkin sitä pahimpien talvipakkasten aikaan. Näitä harvinaisuuksia, joita Suomesta ei saa, on aina tosi hauskaa päästä testailemaan.

Sitten näihin kotiin kannettuihin... Ajattelin kokeilla auttaisiko tuo Multikarosiinin popsiminen helposti kärähtävään ihooni, ei jaksaisi taas viettää kesää ravunpunaisena tai haamun kalpeana.

Herbinan kosteuttavan kasvonaamion ja Erisanin ravitsevan kasvovoiteen ostin ensiavuksi ja pelastukseksi täydelliseen katastrofiin. Erehdyin kokeilemaan Freemanin kurkku peel off -kasvonaamiota ja seuraukset oli aivan kauheat. Se kuivatti ihon niin pahoin että hymyilykin sattui ja tuntui että kasvot repeää. Näitä tölväsin ihan reippain käsin kasvoille ja onneksi iho rauhoittuikin viikossa.

Nuo kaksi pientä ja huomaamatonta juttua edustaa sitten sitä osastoa, joita ei oikeastaan pitäisi ostaa ennen kuin varastot alkaisivat huveta. Huulirasvat/kiillot ja kynsilakat on niitä joiden kanssa karkaa välillä lapasesta. Onneksi ne varastot on vielä ihan inhimilliset... H&M:n eko-huulirasva on ainakin näin alkutuntumaltaan ihan ok perusrasva. Nivean kynsilakka tarttui mukaan Anttilan ale-pöydästä, hintaa oli 2€. Vielä en ole kerennyt sitä kokeilemaan.

tiistai, 9. helmikuuta 2010

bloglovin

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

eipä miulla muuta tällä kertaa :)

jätte trendig

Päivän asusta ei ole kuvaa koska koulupäivän asuna oli ihan perus teeppari, musta huppari ja farkut. Kotosalla vaatteet vaihtuivat lennossa H&M:n vajaa mittaisiin lököpöksyihin, kirpparilta ostettuihin kilometri-säärystimiin (nimitys tulee säärystinten ulottuvuudesta nilkoista lähes puoleen reiteen) ja mummon neulomiin villasukkiin. Yläosaa eli kuvan ulkopuolelle jääneitä osia verhosi mariraitaa oleva paita ja H&M Sport merkkinen huppari. Kylläpä on muuten kaunis tuo muovimatto lattialla...




Ja seuraavaksi viikon väri, joka on Lumenen Kaunein aamu. Väri on kyllä aika huomaamaton ja onnistuin suhraamaan osasta kynsiä lakat rullalle kun viime aikoina on ollut käytössä "pika"kynsilakkoja. Mavadry on kyllä ostoslistalla, mutta muistan sen vasta kun lakkailen kynsiä kotosalla.

hellou :)

Mie olen iita ja aattelin pistää pystyyn tälläsen vähemmän muodikkaan "muotiblogin". Kattellaan mitä tästä oikein tulee... vai tuleeko yhtikäs mitään.